keskiviikko 5. lokakuuta 2016

koko: 41 kt levyllä


                                                               koko: 25 kt levyllä

tiistai 6. syyskuuta 2016

Tekijänoikeudet 


Asioita mitä pitää noudattaa kun käyttää kuvia omissa töissä:

- Suoja ei edellytä rekisteröintiä eikä copyright-merkin käyttöä, eli jokaisella kuvalla on tekijänoikeudet.
- Jos haluaa käyttää toisen omistamaa kuvaa vaatii yleensä aina luvan saamista.
- Luvan saaminen yleensä edellyttää jonkinlaisen korvauksen maksamista. 
- Säädöksillä ollaan haluttu varmistaa , että luova työ olisi edes jossain määrin kannattava. 
- Vain kuvan tekijällä/ottajalla on oikeaudet määrätä työnsä käytöstä.
- Jos ostat esimerkiksi jonkun taulun omaksesi jossa on vielä "suoja-aika", niin et saa julkaista kuvaa sitä internettiin ilman taiteilijan lupaa vaikka taulu olisi maksanut sinulle paljon. 
- Teoksen omistusoikeus ei tuo teoksen omistajalle tekijänoikeutta vaan ne ovat taiteilijalla. 
- Jonkun teoksen valokuvaaminen ja skannerilla jäljentäminen lasketaan teoskappaleen valmistamiseksi jopa vaikka se menisi vain  omalle kotisivullesi nettiin koska se on silti näkyvissä www-sivuilla.
- Joitakin kuvia saa käyttää vapaasti, mutta vain jos myokkaat niitä erilaiseksi että se ei ole kuin alkuperäinen.
- Tekijänsuoja suojaa vain teosta eikä teoksen aihetta tai ideaa


Ihminen:
Kuvahaun tulos haulle human


Kasvi:


 










Rakennus:












Valitsin tämän kuvan karhusta koska suomessakin on karhuja. Karhut ovat mielestäni suuria sekä hienoja petoja.














Etsin sivustoja joista saa ilmaisia kuvia ja 4 parasta niistä olivat mielestäni.
https://pixabay.com/
http://www.splitshire.com/
http://www.freeforcommercialuse.net/
http://digitalblasphemy.com/free.shtml


https://www.youtube.com/watch?v=_B789lus-JE

perjantai 19. elokuuta 2016

Nettietiketti

Nettietiketti tarkoittaa yksinkertaisesti netinkäyttäytymissääntöjä. Nettietiketti korostaa hyvin netin käytössä kohteliaisuutta ja käytäntöjen noudattamista. Kohteliaisuuteen liittyy myös että  käyttää isoa alkukirjainta ja välimerkkejä. Pitää muistaa että käyttäjät keille jutellaan ja kirjoitellaan netissä ovat kuitenkin ruudun takana olevia oikeita ihmisiä. Ei pidä haukkua toisia käyttäjiä rasistisella tavalla koska toinen käyttäjä voi olla toista rotua tai kuulua toiseen uskontokuntaan etkä voi itse tietää sitä.

Nettietikettiin kuuluu monia eri säädöksiä joita ovat esimerkiksi että verkossa ei saa lähettää epäkohteliaita tai loukkaavia viestejä muille vaan pitää muistaa olla kohtelias ja kunnioittaa muiden mielipiteitä.  Älä anna tuntemattomille kuvia tai yksityisiä tietoja itsestäsi tai tuntemistasi ihmisistä. Netissä muille jutellessa pitää muistaa että ihmiset joita kohtaat Internetissä, eivät välttämättä ole sitä mitä he väittävät olevansa. 
https://padlet.com/olli_lamberg_tavastia/netiketti22

tiistai 16. elokuuta 2016

Kuka olen

Nimeni on Olli Lamberg ja olen 16-vuotias poika Hattulasta joka on aloittanut liiketalouden opiskelun ammattiopisto Tavastialla. Aloitin alan opiskelun koska olen kiinnostunut tästä alasta kun saa olla tekemisissä ihmisten kanssa ja olen kiinnostunut myös yrittämisestä. Tykkään käytttää tietokoneita kun olen jo melko hyvä niiden kanssa ja muutenkin esimerkiksi videoiden ja kuvien muokkaus on hauskaa puuhaa mitä on vapaa-ajalla vähän tullut opittua ja muita ohjemia yläkoulussa atk-tunneilla mitä opiskelin 2 vuotta 2 tuntia viikossa. Odotan oppivani opintojeni aikana vielä enemmän tietokoneohjelmien käyttöä ja muitakin atk-taitoja.